Harjoittelua meille aivan tavallisille kuntoilijoille

Ensimmäinen Puls & Träning –ketjun toimipaikka avattiin Ruotsissa vuonna 2006 ja ajatuksena oli rakentaa kuntosali, jossa kaikki viihtyisivät riippumatta lähtötasosta tai tavoitteista – aivan aloittelijoista rutinoituihin urheilijoihin. Toimimme edelleen samojen suuntaviivojen ja tavoitteiden mukaisesti. Perusajatuksemme on, että harjoittelun ei aina tarvitse tarkoittaa tiukkoja vatsalihaksia, suuria lihaksia tai ravintolisiä. Meille harjoittelussa on kyse kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja hyvästä olosta! Jos kunto on yleisellä tasolla hyvä, voi itseään hyvällä omallatunnolla hemmotella myös viikonloppuisin.

puls_och_traning3Useimmat saleistamme on suhteellisen pieniä ja sijaitsevat eri asuinalueiden yhteydessä. Meidän toiveemme on, että kuntoilun vuoksi ei tarvitsisi nousta auton kyytiin ja ajaa kovin kauas. Kyllästymisen riski suurenee, mikäli matka salille on pitkä ja hankala.

Tietenkään pelkkä harjoittelupaikan läheisyys ei riitä tekemään harjoittelusta helppoa; myös aukioloajoilla on suuri merkitys. Monet haluavat kuntoilla ennen töihin lähtöä aikaisin aamulla, kun taas toiset vasta sitten kuin lapset ovat nukahtaneet, viikonpäivästä riippumatta. Juuri tämän vuoksi olemme avoinna joka päivä klo 05:00-23:00.

puls_och_traning3Jotta harjoittelusta tulee kaikin puolin mielekästä, on siis kuntosalin hyvä olla lähellä kotia ja mielellään pitkillä aukioloajoilla. Olemme luoneet kodinomaisen, raikkaan ja valoisan kuntosalin aikuiseen makuun ja haluamme luoda näin mahdollisimman monelle mukavan harjoitteluympäristön. Meiltä et löydä suurta vastaanottotiskiä viemässä tilaa tai henkilökuntaa seisoskelemassa turhaan. Olemme hyödyntäneet pinta-alaa tehokkaasti, ilman ahtauden tunnetta. Jokainen saleillamme työskentelevä (kuntosaliohjaajat, ryhmäliikuntaohjaajat ja personal trainerit) on salilla sinua varten ja vastaa mielellään kysymyksiisi tai avustaa tarvittaessa.

Olemme asettaneet saleillemme asiakasmaksimimäärän, jotta voisimme tarjota mahdollisimman miellyttävän ja ruuhkattoman kuntoilupaikan. Maksimimäärän täyttyessä, emme ota enempää asiakkaita vaan siirrymme jonotussysteemiin. Pyrimme myös täydentämään laitevalikoimaamme tarpeen mukaan asiakasmäärän kasvaessa ja asiakkaiden toiveet huomioiden.

puls_och_traning3Tarjoamme myös kattavan valikoiman personal training –paketteja, joista löytyy harjoitteluun apua niin aloittelijalle kuin jo pidempään harjoitelleelle. Personal trainer auttaa saavuttamaan niin harjoittelu- kuin terveystavoitteesi tehokkaasti ja turvallisesti antaen juuri oikeanlaista tukea, neuvoa ja apua tekniikkaan henkilökohtaisella harjoitusohjelmalla ja ruokavaliolla. Me toivomme sinun menestyvän tavoitteissasi – ja näin pystyt paremmin ylläpitämään terveellistä elämäntapaasi. Tervetuloa siis meille!

Puls & Träning toimii tänä päivänä Suomessa ja Ruotsissa.

“Aikuisten kuntosali lähellä Sinua.”